Miten energiakriisi on vaikuttanut mökkeilyyn? Tule kuulolle Kevätmessuille 31.3.

Tiedote

Suomen ympäristökeskus Syke tutkii parhaillaan mökkeilyn hiilijalanjälkeä Suomessa. Tutkimukseen liittyvän kansalaiskyselyn tuloksia esitellään Kevätmessuilla Messukeskuksen Kevätlavalla 31.3. klo 12-12.30.

Syke teki alkuvuodesta kyselyn mökkeilijöille energiakriisin vaikutuksista mökin käyttöön, energiaratkaisuihin tai mökkimatkoihin. Kyselyyn saatiin 2774 vastausta. Tuloksista kerrotaan Kevätmessujen Kevätlavalla perjantaina 31.3. klo 12-12.30. Paneelissa keskustellaan energiakriisin vaikutusten lisäksi mökkeilyn hiilijalanjäljestä, mistä se koostuu ja kuinka siihen voi vaikuttaa. Keskustelemassa ovat erikoistutkija Marja Salo Suomen ympäristökeskuksesta, toiminnanjohtaja Marju Silander Omakotiliitosta ja hallituksen puheenjohtaja Tapio Tervo Vapaa-ajan asukkaiden liitosta.

Kysely liittyy laajempaan tutkimukseen mökkeilyn hiilijalanjäljestä. Hankkeen tuloksena syntyy arvio mökkeilyn kokonaishiilijalanjäljestä sekä työkaluja, joilla mökkeilijät voivat itse arvioida omaa hiilijalanjälkeään. Työkalut palvelevat myös mökkeilyn kansalaisneuvontaa. Vapaa-ajan asumisen hiilijalanjälkeä ei ole aiemmin arvioitu valtakunnallisesti. Tulosten on määrä valmistua vuoden 2023 loppuun mennessä.

Mökkeilyn hiilijalanjälki -tutkimushanketta rahoittavat saaristoasiain neuvottelukunta (maa- ja metsätalousministeriö) ja ympäristöministeriö, ja se tehdään yhteistyössä Vapaa-ajan asukkaiden liiton ja Omakotiliiton kanssa.

Lisätietoa paneelista luettavissa Kevätmessujen nettisivuilla.

Lisätietoa hankkeesta luettavissa Syken nettisivuilla.

Lisätiedot