Saimi Hoyer: ”Saaristo tarvitsee sanansaattajia”

Matkailuyrittäjäksi ryhtyneen Saimi Hoyerin mielestä Suomella on valtava, piilotettu salaisuus ja valttikortti: puhdas luonto, turvallisuus, hiljaisuus ja jokamiehen oikeudet. Saimin mukaan nyt on oikea aika alkaa hyödyntämään näitä vahvuuksiamme, ja ryhtyä levittämään luontomatkailun ilosanomaa niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Matkailuyrittäjä Saimi Hoyer oli puhujana Asikkalassa 3.-4.6.2019 järjestetyssä saaristo-, vesistö- ja rannikkoalueseminaarissa. Pääsimme haastattelemaan Saimia muun muassa suomalaisen saaristo-, vesistö- ja rannikkoalueiden vahvuuksiin ja luontomatkailuyrittäjyyteen liittyen. Saimin mukaan Suomella on käsissään puhtauden, hiljaisuuden ja turvallisuuden valttikortti, jossa piilee paljon hyödyntämätöntä potentiaalia.

Saimin mukaan suomalaisen vesistömaiseman näkeminen on elämys itsessään. Eteen avautuva loputtomiin jatkuva järven- tai merenselkä on upea ja rauhoittava näky. Maiseman lisäksi hän haluaa tuoda esille myös suomalaisen vedenalaisen maailman, jonka esilletuomiseen hän kaipaisi enemmän nostetta. Saimi painottaa vesistöjen äärellä toimivien ihmisten kuuntelemista sekä heidän tietonsa ja kokemustensa hyödyntämistä. Tällaiset ihmiset voisivat toimia vesistöjen lähettiläinä ja järjestää toimintaa vesistöympäristössä.

Suomalaisten saaristo-, vesistö- ja rannikkoalueiden kauneudesta puhutaan paljon, mutta Saimi painottaa sanoista tekoihin siirtymistä. Ihmisten saaminen vesistöjen lähelle on hyvin tärkeää. Tähän liittyen Saimi nostaa konkreettisiksi esimerkeiksi merenkulkutaitojen opettamisen sekä soutu- ja sukelluskurssit. Kulkuyhteyksien parantaminen ja laajentaminen ovat myös olennainen väline ihmisten houkuttelemiseksi vesistöille.

Rohkeita ideoita ja yhteistyötä saariston hyväksi

Kysyimme Saimilta luontoyrittäjäksi ryhtymisestä. Saimi myöntää, ettei yrittäjyys ole ollut aina helppoa. Uuden rakentaminen ennakkoluulojen alla on vaatinut periksiantamattomuutta, ja sitä Saimi peräänkuuluttaa kaikessa yrittämisessä. Matkailuyrittäjyys etenkin Helsingin ja Lapin ulkopuolella tarvitsee uskoa omaan tekemiseen. Saimi korostaa yhteistyön merkitystä ja toisten auttamista. Kun itse ei anna periksi, muutkin alkavat uskoa tekemiseen.

Saimi mainitsee ihmisten keskelle jalkautumisen tärkeyden. Puhujia ja sanansaattajia, esimerkiksi saaristokummeja, tarvitaan herättämään ihmiset hyödyntämään vesistöjen tarjoamia mahdollisuuksia. Puhuminen on tärkeää, jotta vaikutusvaltaiset toimijat saadaan vakuutettua saaristo-, vesistö- ja rannikkoalueiden mahdollisuuksista. Sanansaattajat voivat olla vähän ”hullujakin”, sellaisia jotka herättävät ihmisissä kiinnostusta ja rohkeutta toteuttaa villejäkin ideoita.

Saimilla on terveisiä uudelle syksyllä valittavalle saaristoasian neuvottelukunnalle:

”Heräämisen aika on nyt, enää ei auta pelkkä herättely. Suunnitelmat tulee laittaa toteen. Saaristoasiain neuvottelukunnalla on mahdollisuus tehdä muutoksia, ja se mahdollisuus tulee käyttää. Saaristo tarvitsee sanansaattajia, jotta heräämisiä saadaan aikaiseksi. Ja pitää mennä pinnan alle ja katsoa mitä sieltä löytyy.”