Right to Stay - Euroopan unohdettu lupaus?

EU:ssa on totuttu puhumaan ihmisten vapaasta liikkuvuudesta – muuttaa työn, opiskelun, parisuhteen tai paremman elämän perässä. Nyt keskusteluun nousee toinen, yhtä tärkeä kysymys: entä jos haluaa jäädä? Kuten Enrico Letta totesi raportissaan, vapaa liikkuvuus ja vapaus jäädä ovat saman kolikon kaksi puolta . Ajatus konkretisoitui, kun Right to Stay -aloite julkistettiin Euroopan parlamentissa toukokuussa 2026 – sittemmin se on noussut esiin useilla politiikanaloilla, kuten eurooppalaisessa aluepolitiikassa sekä maaseudun kehittämisessä.

Miksi tästä on tullut niin ajankohtaista?

Monen eurooppalaisen alueen väestö kutistuu ja vanhenee, työpaikat ja palvelut keskittyvät yhä enemmän suuriin kaupunkeihin. Tästä huolimatta ihmiset eivät tee muuttopäätöstään pelkän työpaikan perusteella – ratkaisevaa on kokonaisuus: Onko töitä saatavilla, pääseekö lääkäriin, onko asuminen kohtuuhintaista, kulkevatko bussit, löytyykö koulutusta ja varhaiskasvatusta tai ystäviä läheltä. Pienillä ja keskisuurilla kaupungeilla on tässä suuri merkitys ympäröivän maaseudun ankkureina, sillä jos ihmiset kokevat, ettei omalla kotiseudulla ole tulevaisuutta, seurauksena voi olla paitsi muuttoliikettä myös alueellista tyytymättömyyttä ja kokemusta sivuun jäämisestä.

Mitä jäämisen mahdollistaminen vaatii?

Yhtä helppoa ratkaisua ei ole. Ensinnäkin palvelujen pitää olla oikeasti saavutettavia – ei riitä, että terveyskeskus on olemassa jossain, jos sinne pääsy on hidasta tai kallista. Toiseksi alueella pitää olla aitoja taloudellisia mahdollisuuksia: erilaisia työuria, osaamista ja yrittämisen edellytyksiä. Kolmanneksi liikkuminen ratkaisee paljon – varsinkin harvaan asutuilla seuduilla toimivat liikenneyhteydet ja nettiyhteydet ovat elinehto. Ja neljänneksi tarvitaan järkevää, kohtuuhintaista asumista – oli kyse sitten tyhjenevistä taloista tai liian kalliista vuokrista kasvukeskuksissa.

Uusi näkökulma vai samaa puuroa uudelta lautaselta?

Tässä kohtaa on syytä myös kysyä kriittisesti: onko kyse todella jostain uudesta? EU:lla on jo koheesiopolitiikka, Euroopan sosiaalirahasto ja aluekehitysrahasto, jotka tähtäävät osin samoihin tavoitteisiin. Tulevassa monivuotisessa rahoituskehysehdotuksissa (MFF) Right to Stay mainitaan löyhästi, ja pitkälti se pakkaa vanhat koheesiotavoitteet uuteen retoriikkaan – toistaiseksi ilman selkeästi uutta rahaa tai uusia velvoitteita. Käytännön toteutus jää tällä hetkellä ohueksi, sillä käsitteeltä puuttuu vielä jaettu, yhteinen ymmärrys ja selkeä rajaus.

On myös syytä olla realisti siitä, mitä Right to Stay ei voi ratkaista: globaaleja työmarkkinoiden palkkaeroja ja rakenteellisia muutoksia, kaupunkien luontaista vetovoimaa tuottavuushyötyjen ansiosta, tai monilla alueilla jo pitkään jatkunutta väestön ikääntymistä. Nämä ovat ilmiöitä, joita palveluilla tai infralla yksin ei käännetä.

Silti aihetta ei pidä vähätellä

Kritiikistä huolimatta ajatuksessa on aitoa arvoa. Se siirtää huomion pelkästä alueiden välisten erojen tasaamisesta siihen, pysyvätkö alueet ylipäätään elinkelpoisina pitkällä aikavälillä – vahvistaen koheesiopolitiikan ennaltaehkäisevää roolia. Paikallisilla toimijoilla, jotka tuntevat alueensa tarpeet parhaiten, on tässä elintärkeä rooli, kunhan heille annetaan riittävä tuki ja rahoitus.

Right to Stay ei myöskään tarkoita, että ihmisten pitäisi jäädä paikoilleen väkisin – muuttaminen pysyy tärkeänä osana eurooppalaista vapautta. Kysymys kuuluukin, onko lähtö aito valinta vai ainoa vaihtoehto heikkojen olosuhteiden takia.

Lopulta ajatus on yksinkertainen ja arvokas: ihmisillä pitäisi olla vapaus lähteä, jos he niin haluavat – mutta myös todellinen mahdollisuus jäädä, jos sydän niin sanoo. Se, muuttuuko tämä kaunis ajatus myös käytännön politiikaksi rahoituksineen ja mittareineen, jää nähtäväksi.

Lue lisää: Discussion paper "Making the Right to Stay work for local communities" 

Kirjoittaja toimii politiikan analyytikkona ja usean Horizon projektin projektipäällikkönä Brysselissä European Association for Innovation in Local Development (AEIDL) järjestössä.