Mitä on saaristopolitiikka

Saaristopolitiikka on Suomen aluepolitiikan vanhin osa. Se käynnistyi jo vuonna 1949.

Saaristoisuus ja vesistöisyys vaikuttavat Suomen yhdyskuntarakenteeseen tehden siitä pirstonaisen. Pirstonaisuus asettaa alueet eriarvoiseen asemaan ja saaristopolitiikan tavoitteena onkin tasata vesistöisyydestä ja saaristoisuudesta aiheutuvia haittoja.

Haittojen tasaamisen lisäksi saaristopolitiikalla on tärkeä tehtävä saaristo- ja vesistöalueiden vahvuuksien, paikallisen potentiaalin esille nostamisessa. Saaristopolitiikan lähtökohtana on taloudellisesti, ympäristöllisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävä aluekehittäminen. Saaristopolitiikan painopistealueisiin kuuluvat vakituinen ja vapaa-ajan asuminen, elinkeinot ja työllisyys, liikenne ja tietoliikenneyhteydet, lapset ja nuoret, ympäristö ja luonto sekä kulttuuri.

Saaristopolitiikka on myötävaikuttanut siihen, että saaristoalueilla on ollut käytettävissä kuntien valtionosuuksiin sisältyvät saaristolisät, korotetut yritystuet aluepoliittisissa tukialuejaoissa, Euroopan parhaat panostukset saaristoliikenteeseen, EU:n ja kansalliset kehittämismäärärahat, valtakunnallinen saaristo-ohjelma sekä perustettujen ja luonnonsuojelualueiden verkosto.

Saaristo on suomalaisten yhteinen asia. Osa-aikaisen asumisen, matkailun, veneilyn, melonnan, soudun, sukelluksen, virkistyskalastuksen, retkeilyn, luonnon, talvisten aktiviteettien ja kulttuurin kautta saariston vetovoima ulottuu koko kansaan.

Saaristoisuudessa piileekin ainutlaatuinen vahvuus: saaremme, merialueemme, järvemme, jokemme ja rantaviivamme ovat myönteisiä aluekehitystekijöitä maailmassa, jossa eletään yhä enemmän elämysten tuottamisesta. Tänä päivänä saaristopolitiikka on näiden vahvuuksien laaja-alainen hyödyntämis- ja kehittämisjärjestelmä.