Saaristokulttuuri

Pelastusrengas veneen kyydissä

Saaristot ovat kehittyneet veden varassa eli vesi on toiminut alustana sekä elinkeinoille että liikkumiselle. Siksi vesiluonto leimaa monin tavoin saaristokulttuuria ja siihen kuuluvia elinympäristöjä ja elämäntapoja. Vesitse tapahtuva liikkuminen on aina tuonut ihmisten mukana uusia vaikutteita ja kulttuurisia ilmiöitä. Tämän vuoksi saaristokulttuuri muuttuu jatkuvasti.

Saaristokulttuuriin kohdistuu matkailukysyntää, mikä lisää saaristokulttuurin merkitystä matkailijoille ja luo puitteita matkailuun liittyvien tuotteiden ja palvelujen kehittämiselle. Saaristoissa asuville saaristokulttuuri ei kuitenkaan ole elämys tai nähtävyys, vaan se muodostaa ihmisten jokapäiväisen elinympäristön. Siksi saaristokulttuuria on tarkasteltava sekä sosiaalisen, kulttuurisen että taloudellisen kestävyyden näkökulmista.

Saaristoille saaristokulttuuri luo kehittämismahdollisuuksia, joten sen tunnettuutta saaristojen ulkopuolella on vahvistettava. Se edellyttää brändäystä eli mainontaa, markkinointia ja tuotteistamista. Brändäys ei liity ainoastaan matkailuun, vaan tavoitteeksi tulee asettaa saaristoja koskevien mielikuvien kokonaisvaltainen kehittäminen ja saaristojen huomioarvon johdonmukainen lisääminen myös asukasmarkkinoinnissa.

Rakennetun ympäristön hoito ja huomioiminen on tärkeää saaristokulttuurin kehittämismahdollisuuksia hyödynnettäessä. Saariston kulttuuriseen identiteettiin ja kulttuuriperintöön kuuluvat niin maanpäälliset kuin vedenalaiset kohteet, joiden arvoja on vaalittava kestävästi, elvyttäen ja hyödyntäen voimavarana. Rakennettuja kulttuuriympäristöjä tulee saaristoissa elvyttää ja hyödyntää keinona matkailussa ja kulttuurimatkailussa. Tasapainon löytäminen menneen ja nykyisen hyödyntämisen välillä on keskeisessä asemassa niin saaristolaiskulttuurin suojelussa kuin myös sen käyttämisessä. Saariston kantokyky on tarpeen määrittää ajoissa, jotta saariston arvokas kulttuuriympäristö säilyy.

Saaristokulttuuri: Keskeisimmät tavoitteet

  • Tunnistetaan saaristokulttuuriin ja -maisemaan perustuvien tapahtumien ja toiminnan potentiaali elävöittää saaristoa (myös taloudelliset vaikutukset).
  • Kehitetään matkailijoita kiinnostavia saaristokulttuuriin liittyviä sisältöjä.
  • Edistetään saariston vahvojen luonnonympäristöjen, kuten kansallispuistojen ja maailmanperintökohteiden, hyödyntämistä.
  • Edistetään saariston brändityötä.