Luonto ja ympäristö

Kolme lehmää luontomaisemassa

Saaristojen puhdas luonto ja viihtyisä asumisympäristö eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan vaativat pitkäjänteistä ja päämäärätietoista toimintaa. Siksi ympäristön ja vesistöjen suojelu kuuluu saaristojen kehittämisen keskiöön. Merkittäviin haasteisiin kuuluvat mm. Itämeren rehevöityminen, erityisesti Saaristomeren heikko tila, ja ilmastonmuutoksen mukanaan tuomat muutokset kuten lisääntyneet tulvat, lumipeitteen väheneminen ja lämpötilojen nousu.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa saaristoalueet tulisikin nähdä osana kokonaisratkaisua. Kestävät ja paikalliset ratkaisut kuormittavat ilmastoa ja ympäristöä vähemmän, esimerkiksi paikallinen energiatuotanto, digitaalisuuden hyödyntäminen ja saaristossa tunnistettu jakamistalouteen liittyvä potentiaali. Saaristo- ja vesistöalueilla on mahdollisuus ottaa merkittävä rooli uusiutuvan energian tuotannon ja käytön edistämisessä. Saariston omavaraisen energiantuotannon järjestämisessä voisi myös olla elinkeinollisia mahdollisuuksia ja se voisi sopia asukkaiden yhteiseksi yritystoiminnaksi (mallina esim. Samsön saari Tanskassa).

Ympäristökysymykset koskettavat myös saaristoliikennettä, jossa on pyrittävä ympäristöystävällisiin ratkaisuihin niin lauttojen, lossien kuin yhteysalusten kaluston osalta. Kestävän veneilyn tukemiseksi useammassa venesatamassa tulisi olla mahdollisuus ladata sähköperämoottoreiden akkuja. Kaikissa venesatamissa tulisi myös olla tarjolla mahdollisuus veneen pohjan pesuun, jotta polttoaineen kulutusta lisäävä veneeseen kiinnittyvä eliöstö saadaan pidettyä poissa ilman myrkyllisten pohjamaalien käyttöä.

Kestävä kala- ja maatalous pienentää hiilijalanjälkeä ja lähi- ja elämysmatkailuun yhdistettynä se lisää saariston vetovoimaa. Tämän vetovoiman hyödyntäminen edellyttää ympäristövastuullisesti toimivien alkutuotannon harjoittajien ja matkailuyrittäjien yhteistyötä, ja esimerkiksi portaalia tuotteiden ja palveluiden sähköistä markkinointia varten. Kalastus, erityisesti silakan troolikalastus, myös poistaa merestä huomattavan määrän ravinteita ja edistää Itämeren hyvinvointia.

Luonnonsuojelu ja kulttuuriperinnön suojelu on pitkän aikaa kulkenut käsikädessä saaristoissa. Saaristojen asukkaiden elintapoja ihaillaan luontoa arvostavina ja ympäristöönsä luonnollisesti sopeutuvina. Luonnonsuojelualueet eivät siten saaristoissa ole kulttuurittomia eikä ihmisten toimintaa niillä voida häivyttää. Kulttuuriperinnön ylläpitäminen ja luonnonsuojeluun ehdotetut toimenpiteet ovat ekologisilta vaikutuksiltaan myönteisiä ja tukevat kestävän kehityksen periaatteita. Esimerkiksi maisemanhoitoa ja luonnon monimuotoisuutta edistäviin hankkeisiin on mahdollista hakea rahoitusta ELY-keskuksilta tai paikallisilta Leader-ryhmiltä.

Luonto ja ympäristö: Keskeisimmät tavoitteet

  • Edistetään saaristoluonnon ja vesistöjen, erityisesti Itämeren suojelua.
  • Edistetään saariston omavaraisen energiantuotannon järjestämistä esimerkiksi kokeiluilla.
  • Kehitetään saariston vesi- ja jätehuoltoa ekologisesti kestäväksi.
  • Kannustetaan maa- ja metsätaloudessa sekä kalataloudessa ympäristöä ja
  • vesistöä vähemmän kuormittaviin toimintatapoihin.
  • Hyödynnetään ja tuetaan ammattikalastusta Itämeren ravinnekuorman keventämiseksi.